Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Hän on täällä - ensimmäiset kuukaudet pilvessä

Olen ollut jo monta kuukautta äitinä, mutta yhtään postausta en ole saanut aikaiseksi. Siihen on monta syytä, mutta pääsyy on ollut se, että vauva on nukkunut aika huonosti. Olen siis ollut väsynyt. Aina kun lapsi on nukkunut, olen minäkin nukkunut tai ollut kärryttelemässä tai kaupungilla. Aivot eivät ole toimineet, kun olen ollut niin väsynyt. Nyt kun poika alkaa olla jo viisi kuukautta, alkaa minullakin olla välillä omaa aikaa. Aiemmin hän nukkui vain, jos työnsin häntä kärryissä, ajoin autolla tai nukuin hänen vieressään. Nyt hän nukkuu välillä pitkäänkin päiväunia omassa sängyssään. Pienet sille! 👏 Ihanat ystävät Edellisessä postauksessani toivoin, että poikani saa synnyttyäänkin huomiota ja hänellä on rakastavia aikuisia ympärillä. Ainakin tähän mennessä toive on toteutunut. Kun hän syntyi, meillä kävi tosi kova vilske. Kaikki halusivat tulla katsomaan. Se oli mahtavaa! Lapsen isä oli täällä syntymän jälkeen melkein neljä viikkoa. Mehän emme ole ikinä asuneet yhdessä. K

Sinkun raskauteen on helppo osallistua

(Oli jäänyt tämä julkaisematta syyskuussa. Ilmeisesti synnytys yllätti.) Olen pohtinut aika paljon, miksi juuri mun raskaus saa näin paljon huomiota ja innostaa ihmisiä. Jos minulla olisi perinteinen kumppani, läheiset olisivat onnellisia puolestani, mutta ei sellainen raskaus suuria tunteita aiheuttaisi. Yksi uusi tuttavani kehui, kuinka avoin olen tämän raskauden kanssa. Hänen mielestään ihmiset eivät juuri raskaudestaan kerro somessa. Aloin miettiä, kuinka monta raskauteen liittyvää päivitystä olen itse tehnyt. Päädyin viiteen, joista yksi on raskauskaapista poistuminen, yksi profiilikuva, yksi ketteryyden kaipausta ja kaksi ihan vain eikö se koskaan tule -postausta. Keskimäärin siis alle yksi kuukaudessa sen jälkeen, kun asiasta tuli julkinen. Minusta se ei ole hirveän monta eikä tässä ole kovin suurta avoimuutta. Tunnen todella paljon raskaana olevia, jotka ovat postanneet enemmän. Kaikki postaukseni ovat kuitenkin saaneet suurta huomiota, satoja tykkäyksiä. Hyvä ystäväni os