Miten se lapsi oikein sai alkunsa? Osa 1

Kerron tässä, miten lapsemme sai alkunsa. Sivuan myös vähän hintapuolta. Todelliset hinnat kerron kolmannessa postauksessa, jotta tästä ei tule liian sekava. Edessä on pitkä postaus. Tästä voi kuitenkin olla hyötyä jollekin, niinpä yritän olla perusteellinen. Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen kaikkea ennen varsinaisia inseminaatioita. Toisessa kerron varsinaisesta inseminaatiosta.



Tältä se näytti ensimmäisessä ultrassa. Ihan kuin
perhosentoukka, jolla on ilmapallo.


Päätimme tehdä lapsemme klinikalla. Meillä olisi tietenkin ollut toinenkin, ilmainen vaihtoehto: muumimuki. Tunnen ihmisiä, jotka ovat sitä käyttämällä saaneet lapsen, mutta minä en jotenkin innostunut ajatuksesta. Ensinnäkin olen aina pelännyt, että lapsenteko voisi olla minulle vaikeaa (koska se on ollut niin vaikea lähisukulaisilleni ja ystävilleni). Sen takia ajattelin, että ainakin olisi hyvä aloittaa klinikalla. Silloin saisimme tietää, onko meillä kaikki kunnossa eli onko edes järkeä yrittää. Ajatus siis tuntui turvallisemmalta. Toiseksi kaverin spermalla leikkiminen vain kuulosti ällöttävältä. Onneksi lapseni isä oli samaa mieltä kanssani.

Valitsimme Väestöliiton, koska kaikki sanoivat, että se on halvin. Yritin toki vertailla hintoja itsekin, mutta en ymmärtänyt oikeastaan yhtään mitään. Kaikki yksittäiset hoitotoimenpiteet oli hinnoiteltu eikä minulla ollut edes mitään hajua, mitkä niistä olisivat meille suunnattuja.

Soitin Väestöliittoon ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen, kun olimme päättäneet yrittää lasta. "Olen 35-vuotias sinkku ja haluaisin lapsen homoystäväni kanssa", selitin puhelimeen. Puhelimeen vastannut kätilö ei hätkähtänyt. Ihan kuin olisin tilannut pitsan tai jotain. En selvästikään ollut ensimmäinen. Hän otti tietoni ylös ystävällisesti ja varasi minulle ajan lääkärille.

Jännittävä ensikohtaaminen

Menin lääkäriin ensikäynnille yksin. Lääkäri Jarna oli vähän erikoisen oloinen, mutta tykästyin häneen. Ainoa huono puoli oli, että hän pomppi aiheesta toiseen. En meinannut pysyä mukana, kun hän luetteli, mitä kaikkea pitää tehdä ja ottaa huomioon. Kaikki oli niin uutta ja monimutkaista, ja Jarna oli niin sisällä asioissa, ettei osannut kertoa niistä yksinkertaisesti. En kyllä ole varma, onnistuuko se keltään. Niin monimutkaista kaikki oli.

Seuraavaksi lääkäri kehotti varaamaan ajan ystävälleni. Lisäksi minun piti käydä verikokeissa. Seuraavaksi alkaisimme tutkia kuukautiskiertoani. Minun piti tulla ultraan klinikalle kierron 10. päivänä, jotta lääkäri voisi tutkia, että kaikki oli minun osaltani kunnossa. Lääkäri tutki siinä, että irtoavan munasolun ympärillä oleva munarakkula (follikkeli) on oikean kokoinen. Samalla hän tutki kohdun rakenteen ja mittasi kohdun sisälimakalvon paksuuden. Hän selitti koko toimituksen ajan, mitä sieltä näkyy, ja minä vain nyökyttelin, kun en nähnyt ultraäänikuvissa yhtään mitään. En ymmärrä, miten lääkäri voi muka nähdä sieltä niin paljon!

Ystäväni kävi klinikalla myös ensin yksin. Aluksi hän ei ollut ymmärtänyt, miksi olin niin pihalla ensikäynnin jälkeen, mutta oman käyntinsä jälkeen hänkin tajusi. Lääkäri nyt vain oli vähän sekava puheissaan, mutta tosi mukava. Ystäväni kävi samalla kerralla antamassa näytteiksi verta, virtsaa ja siittiöitä. Nämä siittiöt pakastettiin testimielessä, jotta nähtäisiin, kestävätkö ne pakastusta.

Ystäväni kertoi, että oli kauheaa kävellä ensimmäistä kertaa runkkaushuoneesta labran ovelle viemään siemennestenäytettä. Kuulemma oven lähellä istui muitakin miehiä eikä kukaan halunnut katsoa toisiaan silmiin, koska kaikki tiesivät, mitä siinä huoneessa tapahtuu. Miesraukat. Ihmettelen, miksei siellä ole vain sellaista luukkua, johon spermanäyte laitetaan. Eikä siellä tietenkään ollut homopornoa, vaan jokin vuosia vanha Jallu. Sain siitä tietenkin kuvan.

Tästä ei homomies paljon innostu.

Valehtelemalla olisimme päässeet halvemmalla ja helpommalla

Sekavan tilanteesta teki erityisesti se, että olimme tulleet kahdestaan, mutta emme olleet pari. Lääkäri erikseen kiitti meitä siitä, että emme olleet valehdelleet (!). Meillähän ei ollut käynyt sellainen mahdollisuus edes mielessä eikä meistä olisi kyllä ollut siihen. Lääkäri selitti, että se olisi tullut meille paljon halvemmaksi, koska olisimme saaneet paitsi Kelan tuet, myös muutama ylimääräinen kulu olisi jäänyt tulematta. Hänen mukaansa tällaiset valehtelevat "parit" olivat ihan yleisiä, mutta eivät he voineet mennä tutkimaan, asuvatko ihmiset oikeasti yhdessä tai harrastavatko he seksiä, kuten ovat väittäneet. Hän ei ollut nähnyt rehellistä hetero-homokaksikkoa niin pitkään aikaan, ettei edes muistanut, miten kaikki menee. Onneksi oli papereita, joista luntata.

Koska emme olleet oikea pari, ystäväni pitäisi antaa aina ennen tuoreella spermalla tehtävää inseminaatiota verinäyte tutkittavaksi, jotta nähtäisiin, ettei häneen olisi ilmestynyt tarttuvia tauteja sitten viime kerran. Ja tietenkin tuoreena se olisi kaikista parasta (koska pakkasessa osa siittiöistä kuolee) ja raskaus olisi todennäköisin.

Tämä tuli luonnollisesti tosi kalliiksi. Kallein kohta oli se veren tutkiminen. Jos olisimme olleet pari, sitä ei olisi tarvinnut tehdä. Jos olisimme olleet valmiit odottamaan puoli vuotta, sitä ei myöskään olisi tarvinnut tehdä, jos olen ymmärtänyt oikein. Jostain minulle yhä käsittämättömästä syystä, sperman olisi voinut pakastaa ja odottaa puoli vuotta, jonka takia verinäytteitä ei ilmeisesti olisi tarvinnut ottaa (jos ymmärsin oikein) ja olisimme säästäneet 500 euroa. Ystäväni ei kuitenkaan halunnut odottaa niin kauaa, koska hän halusi tietää, onko hänen spermansa hyvälaatuista vai ei. Puoli vuotta sen miettimistä olisi hänen mielestään ollut kidutusta.

Päätimme lääkärin kehotuksesta, että teemme ensimmäisen inseminaation tuoreella spermalla, jonka jälkeen siirrymme helpompaan ja halvempaan pakastespermaan.

Mars psykologille

Asiat etenivät yllättävän nopeasti. Ennen inseminaation eli keinohedelmöityksen aloittamista piti kuitenkin käydä psykologilla. Se on laki. Lääkärimme suositteli minulle erästä sateenkaariperheisiin erikoistunutta psykologia Maiju Tokolaa lämpimästi. Niinpä varasin hänelle ajan ja menin sinne vain kuukausi siitä, kun olin käynyt klinikalla ensimmäistä kertaa.

Suositukset eivät olleet olleet turhia. Psykologi oli ihana. Hän kuitenkin halusi, että tulen käymään ensin yksin, ja sitten tulemme vielä kahdestaan. Ja taas meni rahaa. Yksinkäynti oli mielestäni aika turha minun kannaltani. Puhuimme sellaista, mitä ystävieni kanssa olimme jo puhuneet. Ei mitään uutta siis, mutta mukava hänen kanssaan oli keskustella. Sen sijaan käynti kahdestaan oli hyvä. Tuli pohdittua asioita, joita ei oltu puhuttu aiemmin. Lisäksi psykologi kehotti meitä menemään Sateenkaariperheyhdistyksen perhevalmennukseen. Eihän me sellaisesta oltu edes kuultu.

Kaiken kaikkiaan psykologilla käynti oli ihan ok. Hän sanoi, että hän ei arvioi meitä, hän vain varmistaa, että olemme miettineet asiaa ja nostaa esiin myös sellaisia kulmia, joita ehkä emme ole tulleet miettineeksi. Sen jälkeen hän kirjoitti oikein ylistävän arvion meistä. Saimme lukea sen. Sen hän lähetti klinikalle, jotta voisimme aloittaa hoidot.

Olimme vihdoin valmiit tositoimiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuosi äitinä - vuosi kumppanuusvanhemmuutta

Viimeistä viikkoa viedään - kohta alkaa kova arki

Pääsiäinen: perhettä, suklaata ja vauvanvaatteita